...en voisi olla ihastumatta näihin söpöihin Nobodinozin vauvan "tarvikkeisiin"! Ja vaikka mun vauva on jo kasvanut, niin en siltikään voi olla ihastelematta näitä. Harlekiinikuosi iskee vuodesta toiseen ja hempeät pastellivärit ovat iloinen piristys syksyyn. PikkuOtuksesta löytyy tältä uudelta Nobodinoz -merkiltä mm. unipusseja, pinnasängynsuojuksia, peittoja, hoitoalustoja ja pieniä pussukoita. Olisko ihana lahjaidea viedä vastasyntyneelle pienokaiselle, babyshower-juhliin, ristiäisiin tai jopa joulupakettiin?
keskiviikko 21. elokuuta 2013
sunnuntai 18. elokuuta 2013
DOUBLE DENIM
Vielä kun tarkenee farkkurotsilla niin sitä kyllä käytetään. Mietin pitkään onko näin pienellä pojalla semmoiselle vielä käyttöä, mutta totean samaan hengenvetoon että kyllä. Ja onneksi ostin keväällä, sillä samalla takilla on menty kevät, kesä ja nyt alkusyksy. Alle voi kylmimmillä säillä kiskasta hupparin ja kaulaan huivin. Double denim rulez!
Valon asu: BangBang Copenhagen, H&M, Oikukas, Vans.
lauantai 17. elokuuta 2013
Kesän viimeiset festarit
Sorjan kesäsiirtola Karkussa koki jotain järisyttävää viikko sitten, kun ystävämme järkkäsivät (hää)festarit noin sadalle vieraalle. Kolme punkrock bändiä veivasit jäätävät keikat, porukka villiintyi, tanssilattia oli tahmea ja iloliemi virtasi koko illan. Paljon ystäviä, uusia mahtavia ihmisiä ja jumalattoman hyvä meininki! Aamulla hieman puhallutti, mutta hyvällä matkaseuralla ja edellisillan fiiliksillä selvittiin siitäkin. Tämä oli ikimuistoinen päivä, toivottavasti myös hääparille, muutaman kuvan ehdin räpsäistä ennen kuin kamera lensi nurkkaan!
Onnea vielä <3
Tunnisteet:
festarit,
hevikorolla,
häät,
kesä,
lande,
lifestyle,
minä,
muoti,
nyrkkitappelu,
pojat,
tunnelma,
viikonloppu,
ystävät
torstai 15. elokuuta 2013
KAKSI
Hän on jo näin iso. Hän on kaksi.
Tänään oli erikoispäivä. Valon syntymäpäivä. Valo jäi tänään reippaalla mielellä ensimmäistä kertaa päiväkotiin muutamaksi tunniksi yksin, uutena juttuna hän leikki kotona olevansa iso leijona repimällä lakanan sängystä, pukemalla sen harjaksi ja karjumalla vieraille lattialla. Synttäribileet on muutaman viikon päästä vähän isommalle jengille, mutta tänään herkuteltiin pienellä porukalla.
Nyt masut pömpöttäen unten maille ja huomenna taas kohti uusia seikkailuja!
Minun oma pieni rakas.
maanantai 12. elokuuta 2013
SYKSY
Päiväkodin pihassa ensimmäistä kertaa.
Kunpa olisin itse yhtä reipas uusien asioiden suhteen kuin pieni ja rakas poikani.
Hyvin meni ja huomenna uudestaan. Kertaus on opintojen äiti, olen kuullut sanottavan.
Tunnisteet:
Lapsi,
lastenvaatteet,
Mini Rodini,
päivän asu,
syksy
keskiviikko 7. elokuuta 2013
VALON ASU
Turuus hengailtiin toisena päivänä tämmöisessä asussa
ja nopeasti kun sää lämpeni oli huppari heitettävä rattaisiin.
MiMan lippikset ovat olleet tämän kesän huippuasuste ja menee varmasti
seuraavankin kesän jos ei kyllästymistä tule.
Tunnisteet:
Lapsi,
lastenvaatteet,
muoti,
päivän asu,
syksy,
taaperomuoti
maanantai 5. elokuuta 2013
Nyt ollaan kohta kesäloman keskivaiheilla ja ahdistusta loman loppumisesta alkaa jo pilkahtelemaan. Eilen varsinkin iski mammalle itkukohtaus ihan vain siitä että mun vauva on kohta jo kaksi ja mihin tämän lapsuusajan saisi purkitettua. Uusi arkikaan ei tule olemaan ihan itsestään selvyys, sillä puntarissa on ollut paljon asioita joita on mietitty ja tähän ratkaisuun päädytty. Valo aloittaa siis muutaman viikon päästä päiväkodin ja minä työt. En koskaan, ikimaailmassa olisi arvannut että tämä olisi minulle näin iso asia, ja että pojan laittaminen jonkun muun hoitoon olisi näin stressaavaa minulle. Meistä on kahden vuoden yhdessäoloajan muodostunut aikamoinen tiimi ja siitä on vaikea päästää irti. Tiedän että suurentelen asioita päässäni. Ei meidän tiimi mihinkään katoa ja saadaan halia ja viettää edelleen ihanaa aikaa yhdessä, ja varmasti kaikki lutviutuu raiteilleen ajan kanssa, mutta kyllä tämä on vaikeaa ja haikeaa ja minä saan voivotella jos siltä tuntuu ja yhtään helpottaa... tai siis toivon että se helpottaa ja pian.
Eikö helpotakin?
Tunnisteet:
kesä,
Lapsi,
lastenvaatteet
perjantai 2. elokuuta 2013
muumit laaksossa
Hän kiljui innosta, säntäili kuin päätön kana, ei malttanut syödä ollenkaan, hyppi ja pomppi joka paikkaan. Hymy loisti korviin saakka kokopäivän ja illalla onnellinen poika sammui hotellin sänkyyn kuin saunalyhty.
Mitä voimme siis päätellä tästä?
Naantalin Muumimaailma oli aivan täydellinen kesäreissun kohde meidän kohta 2-vuotiaalle, sillä muumifanina mikä olisi siistimpää kun päästä ihka oikeiden muumien kainaloon ja kutittelemaan Haisulia salaa. Ihana ja sympaattinen Naanantalin Muumimaailma oli pilvisenä päivänä oikein rauhallinen ja pojat pääsivät silittelemään hahmoja ja juoksemaan rauhassa paikasta toiseen. Ainoa miinus oli ruokapaikkojen sulkeutuminen ennen itse paikan sulkeutumista, joten köröttelimme Turkuun iltapalalle. Niin kauan kun muumit on jees, aiomme kesäretkeillä ehdottomasti uudestaan Naanataliin!
Tunnisteet:
kesä,
Lapsi,
muumi,
SUOSITTELEN
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)