keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Joulun ekat tortut!






Hei meilläkin leivotaan! Vaikka sunnuntaiset joulukadun avajaiset jäivät välistä, niin kohotettiin kuitenkin kotona vähän joulufiilistä Hevisauruksen tonttuhevin tahtiin ja leivottiin tämän joulun ja Valon ensimmäiset joulutortut. Luumuhillo vain korvattiin paiston kestävällä vadelma marmeladilla ja appelsiini tuorejuustolla, mutta muuten niistä tuli ihan yhtä perinteisiä kuin muinakin vuosina. Nam! Joulufiilistely on siis jo alkanut ja seuraavana vuorossa piparit, sekä yritys löytää kivoja piparimuotteja ja hyvä taikina ohje. Onko hyviä vinkkejä?






sunnuntai 24. marraskuuta 2013

päivä paloasemalla




Tiesitkö että tällä viikolla vietettiin yleistä paloturvallisuusviikkoa ja siksi ympäri Suomen palolaitoksilla on päässyt tutustumaan ja oppimaan   tärkeitä paloturvallisuustaitoja? No, minä en tiennyt kun vasta toissapäivänä ja onneksi tajusin, sillä Valo oli ihan fiiliksissä kun toissailtana kuuli pääsevänsä katsomaan piipaa-autoa! Jee!
Paikan päällä sai harjoitella sammutuspeiton käyttöä ihan konkreettisesti ja vapaapalokuntalaiset kertoivat palokunnan toiminnasta. Paloautossa ramppasi lapsia vuoron perään ja välissä ehti sireenikin soida meidän pojan toimesta. hups. Mutta  oikein kiva aamupäivä ja hyviä tietoiskuja meille vanhemmillekin. Loppupäivän arvaattekin varmaan mitä leikittiin.....



perjantai 15. marraskuuta 2013

Mini Rodini - Mon Cheri






Mini Rodini julkaisi tänään omassa nettikaupassaan uuden erikoismalliston Mon Cheri, jonka myötä pääsee fiilistelemään jo tulevaa 2014 kevättä. Uusia raikkaita värejä ja tunnistettavia rodiniprinttejä luomupuuvilla kankaissa. Spesiaalin mallistosta teki myös se että myös kaikille jälleenmyyjille tuotteet  selvisivät vasta tänään, eivätkä kaikki jälleenmyyjät halusta huolimatta ehtineet saamaan tuotteita myyntiin. Yhteiskumppanini pikkuOtuksen Jenni oli kutenkin nopsa ja valikoituja Mon Cheri-tuotteita löytyy ensi viikolla hänen verkkoputiikista.
Me Valon kanssa eletään vielä niin tätä pimenevää syksyä, uidaan kuralammikoissa ja odotellaan talventuloa jotta saadaan käyttöön uusi Mini Rodinin talvihaalari. Että en osaa vielä oikein kuvitella ensi kevään vaatetusta lapsellani. Mutta jos jotain niin kyllähän nämä sieviä ovat, ja ennen kaikkea kovin valkoisia. Saas nähdä joutaako jotain näistä kirsikoista ja kissoista pukinkonttiin...





Mini Rodini Mon Cheri -mallistoa saatavilla  pikkuOtuksessa ensi viikolla.







keskiviikko 13. marraskuuta 2013

DIY - black swiss cross




Tässä viikon mittaan on tullut vähän pestyä pyykkiä, katsottua telkkua, leivottua ja roikuttua ystäväni koukuttamassa Pinterestissä. Ah, mitä ihanimpia ja hauskimpia idiksiä sekä upeita sisustusratkaisuja! En ehkä kestä! Melkein samalta seisomalta kun löysin yhden inspiskuvan jouduin lähtemään Sinelliin ostamaan tarvikkeita tähän projektiin... ja projekti se olikin, kolmen päivän mittainen, kun en kerralla enkä toisella sitä saanut valmiiksi. No, nyt se on valmis ja koristaa meidän olkkarin nurkkaa tuossa liukuoven reunassa. Mitäs pidätte?




p.s. minuakin pääset Pinterestissä seurailemaan -> TÄÄLTÄ





tarvikkeet: ruutupaperia // kynä // sakset // liimaa // mustaa helmiäskartonkia // ohutta narua


KEY LIME PIE



Kuulin että Key Lime Pie voi viedä jopa kielen mennessään, joten tuli heti pakottava tarve päästä testaamaan tätä raikasta piirakkaa isänpäivän kunniaksi. Googlailin reseptejä ja päädyin aivan mahtavaan ja herttaiseen  Suklaapandan keittiössä  -leipomisblogiin, jossa oli herkulliset kuvat ja hyvältä vaikuttava ohje. Kuten suklaapandakin, niin tämä oli ihka ensimmäinen kerta kun leivoin ja maistoin kyseistä piirakkaa, ja oli aivan hullun hyvää vaikka hitusen alkuperäistä ohjetta muuntelinkin. Sopivasti kirpeyttä ja makeutta, sekä yllättävän helppo ja nopea valmistaa. Pääsee ehdottomasti lemppariresepteihin ja päivänsankarin kielenkin vei mennessään! 







KEY LIME PIE

1 piirakka, vuoka n. 23 cm

Pohja:
13kpl digestive keksejä 
100g voita

Täyte:
150g maustamatonta tuorejuustoa, huoneenlämpöistä
4 kananmunan keltuaista
1 tölkki makeutettua kondensoitua maitoa (396g)
2 limen hienoksi raastettu kuori (n. 2 tl)
1 1/5 dl limemehua (n. 4 limen mehu)

2 pikkupurkkia kermavaahtoa
1 tl vaniljasokeria
1 lime koristeluun


1. Lämmitä uuni 175 C. Voitele vuoka. Murskaa keksit hienoiksi muruiksi (keksit pussiin ja  murskaa kaulimella). Sulata voi. Sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista keskellä uunia n. 10 minuuttia. Ota pois ja anna jäähtyä hetken.
2. Tee sillä aikaa täyte. Pese limet huolellisesti ja raasta kuori hienoksi, purista myös mehu. Erottele kananmunat. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto pehmeäksi sähkövatkaimella, n. 1 min. Lisää keltuaiset ja vatkaa tasaiseksi.
3. Lisää lopuksi kondensoitu maito, limeraaste sekä mehu. Vatkaa nopeasti tasaiseksi. Kaada täyte vuokaan esipaistetun pohjan päälle ja tasoita pinta. Paista keskellä uunia n. 20 minuuttia. Ota pois ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.
4. Laita piirakka kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli. 
5. Ennen tarjoilua vatkaa kermavaahto ja sekoita vaniljasokerin kanssa. Levitä kerma piirakan päälle. Poista piirakkavuoan irtoreunut ja koristele limen siivuilla 


maanantai 11. marraskuuta 2013

ISI is the best




Valon isi on rento, hauska, empaattinen, luotettava, rakastava, huomaavainen, kiltti, ihana, ymmärtäväinen, tyylikäs ja todella rakas ja tärkeä. Meille molemmille. En voisi parempaa isää lapselleni toivoa ja toivon että osaan sen myös hänelle kertoa ja näyttää tarpeeksi usein. 

Tässä muutama isänpäiväfiilistelykuva eiliseltä <3

perjantai 8. marraskuuta 2013

Lenkkarit jalkaan!




Ihana marraskuu kun saa lenkkareilla tallustella ja trikoopipo lämmittää vielä sopivasti pieniä korvia! Vaikka kumpparit onkin otettu käyttöön jo vetisemmillä keleillä, niin kyllä meillä vielä näillä Niken lenkkareilla ulkoillaan sään salliessa. En voi kun tykätä näistä lasten lenkkareista, mitkä Valo on saanut molempina syntymäpäivinään mummalta lahjaksi. Aikaisemmat olivat saman malliset mutta harmaa-mintut ja ne toimivat ensiaskelkenkinäkin. Tukevat ja lämpimämmät kuin perus converset tai vanssit ja tarvittaessa ohut villasukkakin mahtuu sisään. Näillä mennään lumientuloon saakka!



Aurinkoa viikonloppuun!




Pipo, Mini Rodini fleamarket// Pico, Mini Rodini pikkuOtus// leggarit, ThiefandBandit pikkuOtus// lenkarit, Nike Shop Tetuan.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

MAINOKSEN UHRI




Kyllä! Menin eilen kauppaan tarkoituksellani ostamaan telkkarissa mainostettuja UUTUUS Geisha suklaakeksejä. Oli ihan pakko ja myönnän sen. Olin saanut jo maanantaina karkoitettua tämän ajatuksen pois, mutta eilen sorruin. Mutta kun paketti kädessäni säntäsin kassalle, rupesin miettimään, että onks noloo... Mä olen niin mainoksen uhri! Hyvillä mielin kuitenkin illalla maiskuttelin näitä kalliita ja pienessä paketissa olevia suklaakeksejä kahden tunnin (!?) nukustushärdellin päätteeksi, eikä yhtään tuntunut enää nololle. Semmoisen nukutusrumban jälkeen olisin ansainnut koko suklaakakun!




maanantai 4. marraskuuta 2013

kortti kuin karkki






Porvoossa loppukesän pikareissulla, juuri pikkuputiikkien sulkiessa oviaan tein piristävät pienet kaupat näistä söpöistä ja värikkäistä postikorteista. Sirkusteemahan toimii aina ja Valo hipelsi näitä kortteja kotimatkan ihan haltioissaan. Johanna Högväg tuli näiden myötä tutuksi ja googlettelin mielenkiinnosta hänen muitakin printtejä. Ihanan lapsekkaita ja raikkaita. Sopii todella hyvin meidän sisustukseen ja voisin kotiuttaa hyvin muitakin hänen töitään.  Onko muille jo tuttuja juttuja nämä Högvägin printit? 



Värikästä viikkoa vesisateesta huolimatta!



lauantai 2. marraskuuta 2013

materialisti haaveilua

 









1. Saana ja Olli Villi Pohjola -tyyny (saanajaolli.com) // 2. Design By Frandsen Job-pöytävalaisin (stockmann.com) // 3. Flip clock (ebay.com) // 4. House docktor Block-matto (room21.fi) // 5. Twist a Twill merinovilla torkkpeitto (finnishdesignshop.fi) // 6. Muuto Elevated maljakko (finnisdesignshop.fi) // 7. Hay puzzle pure -tyyny (finnishdesignshop.fi) // 8. Muji cd-soitin (mujishop.com) // 9. String kaappi liukuovilla (room21.fi) // 10. Normann Copenhagen LightHouse lyhty (finnishdesignshop.fi) // 11. Stelton termoskannu (finnishdesignshop.fi) // 12. Ferm Living Wire Basket (fermliving.com)



Näin lauantaina kun telkkaristakaan ei tule mitään ja pojat ovat mummolassa, saan minä luvan köllötellä sohvalla, haaveilla ja tehdä listaa mitä kaikkea ihanaa kotimme tarvitsisikaan. Ja kyllä meinasi iskea valinnan vaikeus, sillä nettikaupat tursuavat mitä ihanimpia design tuotteita ja minähän hulluna innostuin kaluamaan niitä läpi tunnista toiseen. Osaa näistä tuotteista ole himoinnut jo pidemmän aikaa kuten kelloa, cd-soitinta ja Saana ja Olli -tyynyä, ja osa on muuten vain niin kivoja ja tarpeellisia asioita. Ymmärrättehän? ;) Joulukin on tulossa ja silleen...



Huomasin muuten että olen saanut uusia lukijoita, mahtavaa! Joten kiitänkin teitä vanhat ja uudet lukijat nyt että olette liittyneet lukijoiksi ja että jaksatte joskus kommentoida <3

perjantai 1. marraskuuta 2013

Sapettaa



Sain keskiviikkona isojen muiskujen ja lämpimien halauksien lisäksi mukavaa luettavaa ja kauniita kukkia kotiin! Alkuviikko meni nimittäin sairaalassa, maanantain sappileikkauksen vuoksi. Olin kuullut, lukenut ja saanut käsityksen että se on tyyliin  "nukutus, tähystys ja himaan" -keissi. Mutta jouduin kuitenkin kovien kipujen vuoksi jäämään sairaalaan kahdeksi yöksi, jotta kovilla kipulääkkeillä saataisiin kivut taltutettua ja pääsisin itse omin voimin nousemaan sängystä. Olin aika paniikissa kun samassa leikkauksessa ja osastolla olleet pikku hiljaa päivän mittaan nousivat itse, kahvittelivat ja lähtivät kotiin ilman sen kummempia, mutten itse kyennyt edes kääntymään sängyssä. Mielessä pyöri ties mitkä ajatukset leikkausvirheistä ja kovasti itketti. Tuntui ettei synnytyskään ollut mitään siihen kipuun verratuna. Ja jopa sairaanhoitajani oli ensin sitä mieltä että kyllä sinäkin kotiin pääset ja kipu hellittää ihan pian. Kunnes kirurgi kävi katsastamassa tilanteen ja kertoi että osastopaikka oli valmiina. Verikokeista ja muista ei selvinnyt mitään, eikä kipu hellittänyt päivän aikana. Kipulääkettä sain piikillä suoraan olkapäähän, reiteen, sekä suun- ja tipan kautta elimistöön. Ei siis yllättävää että jäin toiseksi yöksi sairaalapetiin ja mieheni tuli vasta keskiviikkona hakemaan minut kotiin. Kotonakin repivä kipu tuntui todella pahalta ja tänään kävin vatsaultrassa ja verikokeissa uudestaan. Onneksi kaikki oli hyvin ja nyt mieli ja olokin on vähän kohentunut. Kyllä moinen kipu säikäytti ja eilen illalla jopa mietin olisinko mielummin kärsinyt niistä kammottavista sappikohtauksista kun kärsin nyt näistä leikkauksen jälkeisistä kivuista. Toivon kuitenkin sappikohtauksien olevan historiaa ja uskon että paraneminen on alkanut. Hitaasti mutta varmasti.



Ei mennyt ihan niin kuin strömsössä.