Me ollaan löydetty uusi innostus ja se on kokoajan Valon omalla paikallaan pöydällä olevat mehiläisvahaliidut. Edes ruoka ei tunnu menevän allas ennen kuin on piirretty muutamat viivat ja mielellään niitä liituja pyöritellään myös ruokailun ohessa käsissä. Aamulla, aamupäivällä, iltapäivällä ja illalla harrastetaan piirtämistä. Olen aivan innoissani mutsina kun jäbä tykkää piirtää, sillä olin aivan hämilläni taannoin ettei sormiväreillä sotkeminen kiinnostanutkaan ja jouduin yksinäni niillä maalaamaan poikani mennessä sohvalle katsomaan telkkaria. Toivottavasti tämä kiinnostus pysyisi, sillä on aivan ihanaa katsoa pienen intoa ja uskon että tekee todella hyvää välillä opetella yhteen asiaan keskittymistä riehumisen ja tavaroiden heittelemisen sijaan.
Kävin itse kuvaamataidon tunneilla aina torstaisin kahdeksan vuoden ajan kunnes teini-iän pojat ja muut jutut tulivat kuvioihin ja kuviksessa käynti oli ihan "out". Kadun vieläkin että hetken mielijohteessa lopetin sen ja samalla jäi ihan omaksi huvikseen piirtäminen ja maalaaminenkin.
Sain jopa yhtenä syntymäpäivänäni lahjaksi isäpuoleni isältä, Veikolta itsetehdyn maalaustelineen, mutta nyt sekin nojailee äitini kellarin seinään.
Tuntuu ettei enää oikein sivellin ja lyijykynä pysy kädessä niin hyvin ja se aikaansaamottomuus on ihan kamalaa. Mieluummin avaan telkkarin tai pyörin netissä kuin piirtäisin tai maalaisin, vaikka tiedän että siitä tykkään kovastikin ja samalla toimisi mulle hyvin rauhoittumisen ja stressin purkamisen apuna.

Jospa joku päivä sen maalaustelineen putsaisin pölyjen peitosta ja alkaisin hommiin!
Hei, meiltä löyty nuo aivan samat liidut! Tällä hetkellä ne vaan on takavarikossa, kun tyyppi kaverinsa kanssa alkoi luoda taidetta kaikkialle muualle paitsi paperiin. :---D
VastaaPoista-essi
:D
Poista