torstai 11. heinäkuuta 2013

Donald Mc Donald Banaani


 
 
Valo on saanut pienen kesäkaverin kilpikonna Donaldin. Oleillessamme äitini luona päivän paras hetki on ehdottomasti se kun konna kömpii jostain kaapiston alta ruokailemaan keittöön ja Valo juoksee perässä ihmettelemään sitä. Aamusta jo juostaan etsimään Donaldia ympäri asuntoa ja illalla vielä muistetaan käydä katsomassa kurkkaamassa josko konna olisi taas vesikupilla.
Suomen-ranskalaisten serkkujeni ristimä Donald Mc Donald Banaani (nimestään huolimatta tyttö kilpikonna) on tullut meille ranskasta saakka 25 vuotta sitten, kun sain hänet serkuiltani, kummitädiltäni ja sedältäni  kesälahjaksi. Donald on aina asustanut lapsuuden kodissani, talvet hän talvehtii ja kesät vedetäänkin kokoajan rundia asunnon ympäri ja välillä käydään ulkoilemassa nurmikolla. Tämä mainio tapaus, on  hyvin tottunut lapsiin, saa kokoajan olla vapaana ja osaa juosta hurjaa vauhtia piiloon tarpeen tullen. Koiran tapoja oppinut kilpikonna osaa myös tulla kerjäämään ruokaa heti kun joku häärää keittiössä. Kilpikonnat elävät jopa yli sata vuotiaiksi, joten mahdollisesti Valo ja Donald tulevat joskus asumaan saman katon alla <3




8 kommenttia:

  1. Oi kiva donald ja miten pitkä ikäinen :)

    VastaaPoista
  2. Ihana Donald ja Valon ilme tokassa kuvassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, ei yhtä pörröinen kun teidän pallero ;)
      Valo on välillä vähän liiankin kiinnostunut Donaldista.... ;D

      Poista
  3. Moikka!
    Kyselin sulta tuolla aiemmin tuliko Talking Threads -kamat perille ja millaisia oli? Omaa tilaustani yhä odottelen.. :( Toivottavasti tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja anteeksi kun en ole vastannut, on vähän rempan kanssa ollut kiirusta.. He vasta valmistavat vaatteet kun tilaus on tehty, ja oma tilaukseni lähti vasta perjantaina tulemaan, joten eiköhän sieltä tule pian teidänkin tilaus ;)
      --en millään malttais odottaa :D

      Poista
    2. Ok, hyvä kuulla! Välillä tulee sellainen olo, että tuleekohan joku juttu ikinä perille..aina on silti tullut :)
      Seuraavaan postaukseen liittyen; Ihan huippu ollut tuo Uhanan kissaT-paita pojallani. Pesty ja pidetty ja pysynyt hyvässä kunnossa! Suosittelen kaikille.

      Poista
    3. Joo no mä laitoin Nicille kyssärin et koska saapuu meijän tuotteet niin vastasi että ovat juuri sillon postittaneet kun ovat saaneet tuotteet valmiiksi ;)
      Mä oon myös valolle himoinnut sitä kisu paitaa, mut en vielä oo ostanut jemmaan ;) ne on ihania!

      Poista

Kommentoi ihmeessä jotain!