torstai 26. huhtikuuta 2012

marimekko













Keskiviikkona sain Valon iso-mummille hoitoon ja pääsin suhaamaan autolla Herttoniemeen, Marimekon ystävämyyntiin. Edellisellä kerralla syksyn ystävämyynnissä olin vaunujen kanssa ja meno oli ihan kreisiä, kaikki tönivät, tuuppivat, sohivat henkareilla ja arvostelivat kuinka olin saattanut ottaa vauvan mukaan moiseen tapahtumaan, vaikka toinen vaan tuhisi tyytyväisenä koko reissun. Joten nyt jätin suosiolla Valon kotiin (lenkille ison kanssa) ja menin aivan yksin.
Ryysis oli melkoinen, tavarat ja vaatteet sinkoilivat pitkin lattioita, ihmiset etuilivat joinoissa ja hamstrasivat kaiken mitä käteen saivat. Mutta tiedostin tämän kun starttasin auton 9:30 ja päätin asennoitua matkalla kuuntelemalla Kakkahätä77 -levyä, ei siis haitannut pikku tönimiset ja jonottelut!

Mitä Marimekon ystävämyynnistä sitten löytää?
No kaikkea kivaa ja värikästä! Pyyhkeitä, sisustustyynyjä, liinavaatteita, astioita, vaatteita, kankaita, kumppareita, laukkuja, koruja, poistotuotteita...

Tää kevät on kyllä meikäläiselle aina just tätä aikaa kun tekee mieli uudistaa koko kämppä ja vaatekaappi uusilla raikkailla väreillä ja tekstiileillä. "Onneksi" tällä kertaa oli järki kädessä ja budjetti tiedossa, joten ostin vain "tarpeelliset".
Toki olisi ollut paljon muutakin niin kivaa ja ihanaa, mutta kukkaron nyörit pysyivät tiukasti kiinni. Hyvä minä!

Marimekon ystävämyynti Herttoniemessä 25.-28.4.2012!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ihmeessä jotain!