ÄmyRock, Suomen vanhin ilmainen rockfestivaali jo vuodesta 1974 järjestettiin lauantaina Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa, vain tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja lähdettiin yhden maissa ajamaan. Ensimmäinen bändi jäi näkemättä ja kuulematta, mutta ehdimme juuri ja juuri kello kahdeksi kuuntelemaan Kari Peitsamoa, pystyttämään piknikin nurtsille ja odottelemaan saapuvia ystäviä.
Kotoota kahmin äkkiä mukaan jotain pientä suupalaa ja nälkä oli jo karmiva paikan päälle saapuessa. Eväiksi sai siis kelvata vuohenjuustosalaatti, viinirypäleitä, meloonia, pari leivän känttyrää ja Ikean päärynäjuoma. Ja tuota juomaa suosittelen muuten alkoholittomaksi kesäjuomaksi, ehdottomasti. Edullinen, pirteän makuinen, kupliva ja löytyy kahta eri makua!
Valo pärjäsi yksillä tunnin päikkäreillä koko päivän ja oli pirteä kuin peipponen. Välillä vaan syötiin ja hengailtiin vaunuissa muuten vaan, mutta mieluiten hän seurusteli muiden kanssa vilitillä tai sylissä. Ja varsinkin kummisedän tapaaminen antoi taas lisää virtaa. Festarivauvoilla ja lapsilla, kuin myös Valolla oli Peltorin Kid -kuulosuojaimet päässään. Yllättävän hyvin antoi pitää niitä, ja enemmänkin oli ihmeissään kun ne välillä otettiin tauoilla pois.
Meidän viimeiseksi bändiksi Ämyssä jäi oma suosikkini Capital Beat -orkesteri. Kunnon kesäfiilismusiikkia!
Bändi sai yleisön ihan liekkeihin, porukka yltyi pitkään letkaan kiertämään muiden seassa, ja kuulema lavan edustalla riisuttiin jo paitojakin. Meidän perhe kuitenkin tyytyi vain hytkymään lavan lähistöllä ja siitä vaivihkaa siirryttiin autolle, kohti Helsinkiä ja omaa kotia.
Vaikka Pelle Miljoona United jäi näkemättä, oli hauska päivä ja ihana nähdä pitkästä aikaa hämeenlinnan ja tampereen kavereita, olla koko päivä ulkona ja diggailla hyvää musiikkia! Muutama sadepisara tipahti taivaalta, mutta ainakaan ennen seitsemää illalla ei tarvinnut paljoa sateensuojia kaivella.
Miehelleni tämä Ämy oli jo seitsemästoista, minulle neljäs ja Valolle ensimmäinen, mutta ei varmastikaa viimeinen.
ÄMY ROKKAA!
Mitä mieltä olette festareille menosta lapsien kanssa tai onko mitä festareita kesäsuunnitelmissa?
Valo: farkut H&M, tennarit Converse, RYB-huppari, sukat PoP, lippis Seppälä, pipo Mini Rodini
Miiu: toppi H&M trend, farkut Carlings, tossut Vans, arskat Marc by Marc Jacobs, nahkatakki Carlings, huivi Carlings, laukku KaksiTvå
Me hankittiin jo joulukuussa Flow-liput ja toivotaan että tänäkin vuonna sunnuntaina alle kouluikäiset ovat ennen kuutta tervetulleita. Lapsi saikin jo kastelahjaksi äidiltäni peltorit, tyylikkäästi tuunatut eli ei varmasti löydy keltään samanlaisia. Ne on maalattu violeteiksi ja toisessa kuulokkeessa lukee nimi. Kuulemma aika kauan sai etsiä paikkaa jossa suostuttiin tuo työ tekemään mutta mahtavaa että onnistui, on tosi päheet ja meillä harjoituskäytössä aina kun blenderiä, sauvasekotinta yms. käytetään. Nyt parin viikon aikana on välillä tahtonut repiä pois samoin kuin aurinkolaseja, mutta toivottavasti on vain väliaikaista. Alppipuistossakin olisi kiva oleilla kesäviikonloppuina ja se kyllä edellyttää että lapsi suostuu pitämään peltoreitaan.
VastaaPoistaOo, tuunatut peltorit kuulostaa himmeen hienoille! Ja mekin yritetään sinne Alppipuistoon joku vklp :)
PoistaEhdottomasti sellasille festareille missä ei oo tajutonta örveltämistä, me käytiin koko poppoo kattomassa Hevisaurusta EM-kisahulinoissa, soittivat ihanan hiljaa.
VastaaPoistaHevisaurus on menny multa ihan ohi, oon niin ipanapaan hullaantunut :D
PoistaKiva blogi, hyvä että linkitit tuonne ryhmään kun muuten en olis varmaan löytänyt tänne! :)
VastaaPoistaKiva kun löysit tänne ;)
PoistaMä olin itse lapsena mukana festareilla - vuosikymmenellä, jolla ei mitään Peltoreita pidelty.
VastaaPoistaKorvat ja kuulo selvisi, mutta Nirvanan esiintyminen aiheutti vuosikymmenen traumat. Vanhemmat oli tyytyväisiä, kun en halunnut itse festareille... ennen kuin vähän isompana.
Onneksi nykyään on vähän iisimpääkin menoa tarjolla, harmi vaan ettei omat apinat pysyisi paikoillaan niin pitkään että ehtisi mitään vilttiä levittää. Meillä siis toistaiseksi vaan aikuiset festaroi.
Nirvanan olisin minäkin halunnut nähdä ja kuulla livenä! Ja aikuisten festarit on aika jees ;).. Me lähdetään PorisPereen ekaa kertaa ja ihan aikuisten kesken, en malta odottaa!
VastaaPoista