sunnuntai 15. syyskuuta 2013

KISSOJEN YÖ











Perjantaina kävimme koko perhe ihailemassa kissaeläimiä ja muitakin Kissojen Yössä. Raikkaassa syysilmassa oli kiva kierrellä ja fiilistellä kauniisti laitettua Korkeasaarta, mikä oli täynnä mitä erilaisimpia valoja ja kynttiöitä. Tänä vuonna toisen kerran järjestetyssä Kissojen Yössä pääsi seuraamaan mm. kissaeläinten virikeruokailua merkittyinä kellonaikoina, sekä kuulemaan niiden suojelutyöstä tarinoita. Lapsille oli mm. hauska kissa-aiheinen teatteriesitys ja paljon muutakin ohjelmaa koko perheelle, sekä AMUR-musiikkifestivaali.

Valo omaan tyyliinsä säntäili sinne tänne ja oli aivan onnessaan päästessään näkemään eläimiä. Lempparina oli ehdottomasti valtava leikkitiikeri, jonka selkään kiipeämistä piti jopa jonottaa ja  teatteriesitys, mikä sai pienen hengähtämään hetkeksi paikalleen. Bändit jäivät meidän osalta näkemättä nukkumaanmenoajan vuoksi, mutta ei haitannut sillä auton takapenkillä oli ihan oma karjuntakonsertti uuden pehmolelun myötä. Valon omavalitseman pienen leopardin kanssa leikitään, nukutaan ja syödään. Pehmeä ja söpö muisto ensimmäisestä Kissojen Yöstä.



2 kommenttia:

  1. Ihana Valo :)! Hei sulle on haaste blogissani ;)!

    VastaaPoista

Kommentoi ihmeessä jotain!