Tältä minä näytän yleensä kun lähden kauppaan tai puistoon. Huulipuna, korut ja korot saa jäädä kotiin. Pieruleggarit jalkaan, tukka piiloon huivin alle ja kangaskassi käteen. Mitä isompi tunika sitä mukavampi viilettää, eli kunnon rönttätönttä-look. Ei ahista eikä purista!
Löysin tämän Marimekon valtavan villaisen takin kirppikseltä pilkkahintaan ja siitä on tullut ihan lemppari pienessä ajassa, käy asun kuin asun kanssa. Syksyn tullessa on ihana kääriytyä isoihin ja muhkeisiin asioihin. Sandaalit ja kesähepeneet olen heivannut jo viikkoja sitten kellariin ja maiharit ja neuleet kaivettu esille. Hassua kun kesän jälkeen eteinen tursuaa syyskenkiä -ja takkeja. Olen ihan syysihminen ja mielestäni alkusyksy on ihan parasta aikaa. Aamuhuurussa kun juostaan päiväkotiin piristyy kummasti, iltapäivisin fiilistelen lämmittävää auringon paistetta ja sitä että pihalla voi liikkua vielä töidenkin jälkeen. Kaikki kaipaamani tv-sarjat palaavat kesätauon jälkeen taas ruutuun ja saan nauliintua sohvan nurkkaan herkuttelemaan Valon mennessä nukkumaan. Ihana syksy!

Ihana!
VastaaPoista<3 kiitos Riikka <3
PoistaIsovelin pientä typsykkää sanotaan rinttarantaksi, pakostikki sukua pieruleggari-rönttätöntälle.
VastaaPoistaNo ehdottomasti :D <3 ihana rinttarantta!
Poista