torstai 5. syyskuuta 2013

synttärijuhlat




Valon 2-vuotissynttäreitä juhlittiin viime lauantaina vähän isommalla jengillä, kun omaan kotiimme hädin tuskin kymmentä mahtuu istumaan. Ja loistava idea oli vuokrata tila lähiöpuistostamme (n.19€/h). Paikan päältä löytyi valmiiksi kahvinkeitin, termari, astiat, jääkaappi ja muut tarvikkeet. Lisäksi kävin pinossa hakemassa skideille synttärihatut, pillejä ja kertisastioita. Vuokrasimme tilan neljäksi tunniksi, josta puoli tuntia molemmista päistä oli varattuna järjestelyihin ja siivoukseen.  Suolaisiksi tarjoiltaviksi leivoimme mummini kanssa liha- ja kalapiirakkaa (pelteihin) ja lisäksi oli cocktailpaloja chilikatkaraputäytteellä. Marja-pavlova ja mansikkajuustokakku tekivät myös hyvin kauppansa karkkien ja keksien lisäksi. 
Suosittelen lämpimästi tutustumaan oman lähipuiston vuokrausmahdollisuuksiin, jos on tarvetta. Sillä kaikki sujui helpommin mitä olin ajatellut. Valmiiksi siivottu paikka oli helppo pitää puhtaana, tiskit laittaa astianpesukooneeseen, koristeet purkaa ja lelut kerätä paikoilleen lähtiessään.


Pirskeet olivat oikein onnistuneet ja syötävää riitti! Valo oli innoissaan kavereiden kanssa leikkimisestä ja uusista kivoista lahjoista, minä taas onnellinen siitä miten ihania läheisiä ja ystäviä meillä onkaan! Meidän perhe kiittää  <3





4 kommenttia:

  1. Aivan täydellinen sankari ja lookki. Ihanat tarjoiulut <3 Kaunis äiti :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat tarjoilut ja kuvat! Kiva idea tuo tilan vuokraus, ei tarvitse kiillottaa kotona joka nurkkaa ;) Meilläkin oli viime sunnuntaina 2vee juhlat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Äläpä muuta sano, helppoa ja nopeeta! Ja onnittelut teidänkin ihanalle pikku miehelle! :)

      Poista

Kommentoi ihmeessä jotain!