VALO

VALO,

meidän elämämme valo, täysin nimensä näköinen ja luonteinen 2-vuotias pieni herra. 

Rohkea, hymyilevä, suloinen, topakka, lempeä, kiltti ja energinen.

Minulta on kyselty lähiaikoina Valon nimestä jotenkin erityisen paljon. Toiset ihastelevat ja toiset kummastelevat. Tuntemattomat varmistavat ensin onko hän tyttö vai poika ja sen jälkeen vielä jäävät hämilleen kun kyseessä on poika. Vaikka tosiasiassa Valo on suomenkielinen miehen nimi ja johtaa juurensa jo 1865 vuodesta saakka. Usein sukunimeksikin luullaan, mutta se selkenee heti kun kerron hänen oikean sukunimen, josta monet menevät vain enemmän hämilleen. Jotkut jopa luulevat sen olevan peitenimi, jos en vaikka haluaisikaan paljastaa jostain syystä lapseni oikeaa nimeä. Vanhemmat ihmiset jäävät vielä toistelemaan ja katsomaan Valoa, että näyttääkö hän tosiaan "Valolta", ja kyselemään taustoja nimen annolle. Ja unohtamatta HIMiä ja Ville Valoa, niistä kuulen lähes viikottain. Hassuja juttuja, sillä Valo-nimi on löytynyt almanakasta jo vuodesta 1950 saakka, mutta luokitellaan edelleen harvinaisemmaksi etunimeksi Suomessa, sillä samaa nimeä on annettu 472kpl. 

Yhdeksän vuotta sitten päätimme mieheni kanssa että jos joskus saamme poikalapsen, tulemme antamaan hänelle nimen Valo ja sitä ei mikään olisi muuttanut. Sille on myös ihan oma tarinansa, mutta jääköön se salaisuudeksi. Raskaaksi tultuani minulla oli kuin olikin ihan "poikaolo" ja kun rakenneultrassa sitten näin varmistui ei enää tarvinnut muita nimiä edes harkita. Hassua, mutta tuntui siltä että poikamme tunnisti heti syntymästään lähtien oman nimensä, niin paljon häntä masussa ollessaan etunimellä kutsuttiin ja juteltiin. Mumminikin tuli toisiin ajatuksiin kun näki pienen vastasyntyneen Helsingin kätilöopistolla toisena päivänä ja hetken emmittyään tokaisi, että "kyllähän hän aivan Valolta näyttää, mutta on niin söpö että voisi olla luulla tytöksi". 

Jos osaisin, liittäisin teille tähän uuteen viikkoon Samuli Edelmanin "Ihana Valo" -kappaleen:)