keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Mutsi mä en tykkää!

 
 
 
Olin ostanut valmiiksi kotiin sormivärit, jotta saadaan yhdessä niillä roiskia ja maalata sillä aikaa kun isimies on duunissa. Että saadaan taiteiltua oikein hienot isänpäiväkortit ja taulut.
Koko vessan vuorasin valkoisella paperilla, laitoin letkeetä taustamusiikkia, nostin värit esille ja jemmattiin vaatteet pesukoneen päälle etteivät ne tärveltyisi. Mutta tyyppi tulikin vain ovelle kurkistelemaan ja lopuksi hirveän suostuttelurumban ja tsemppaamisen  jälkeen  uskaltautui koskemaan maalia. Muutama kokeilu maalia paperiin riitti ja sitten hän juoksi leikkimään leluilla (uusilla kengillä). Yritin illallakin vielä uudestaan hyvällä fiiliksellä ja siveltimenkin kanssa, mutta tajusin että lapseni ei tahdo liata sormiaan eikä varpaitaan maaliin. Siis mitä?! Ja mä kun luulin että kaikki lapset haluavat sotkea eri väreillä ja heitellä sitä ympäriämpäri joka paikkaan! Mä ainakin tykkäsin pienenä ja halusin  isona olla taidemaalari.
Ehkä Valo tajuaa sen hauskuuden vielä joskus tai sitten hän ei tule koskaan pitämään siitä. Aika näyttää, ihana hän on silti vaikka taiteet ei kiinnostaisikaan! Muistan kyllä sen älämölön, kun vauvanakaan häntä ei saanut lähellekään värikylpyjä, halusi vaan vaatteet päällä pötkötellä ja ihmetellä vierestä kun muut sohivat marjasoseissa.

Kuitenkin ruualla leikkiminen ja sotkeminen on aina superkivaa ja lusikalla saa oikein kivasti kauhottua ja heiteltyä sitä kaikkialle muualle kun omaan suuhun.
Vaikka Valo onkin kiltti, rohkea ja sosiaalinen, niin on hän myös todella tarkka ja näyttää kyllä heti jos jokin asia ei häntä miellytä. Suostuttelutaidot on välillä kovilla kun uusille jutuille ei aina meinata lämmetä heti ja varsinkin ruoka-asioissa ollaan todella jääräpäisiä. Pakottaa en koskaan aio, sillä haluan että asiat menevät omalla painollaan ja ehkä se itse syöminenkin sitten joskus alkaa kiinnostamaan. Toivottavasti?

Onneksi saatiin kuitenkin ne tärkeimmät kolme korttia valmiiksi just ja just ja ne lähtevät huomenna postiin!
 
Innolla odotan mitä jäbä tuumii huomenna, kun mennään Kiasman lasten työpajalle touhuumaan.

..ja uusia lukijoitakin on putkahtanut! Ihan mahtavaa!


4 kommenttia:

  1. Hassua, meilläkään ei Luna ole koskaan tykännyt sotkea sormiaan sormiväreihin. Hirveän itkun ja huudon kanssa on kuitenkin aina silloin tällöin tehty käden -ja jalanjäljet paperille muistoksi :D. Ruoan kanssa kyllä leikitään ja sotketaan ihan mielin määrin.

    Kiva blogi sulla, piti tulla kurkkaamaan nyt kun muistin. :)

    Terkuin, Lunan äiti Elli, Filpuksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja kiva Elli kun kävit kurkkaamassa :)
      Juu, ei ihan helppoa ollut meilläkään jalanjälkiä saada kortteihin laitettua... Mutta siellä ne nyt koreilee! Jee!

      Filpuksessa nährään taas! ;)

      Poista

Kommentoi ihmeessä jotain!