tiistai 15. toukokuuta 2012

Äitienpäivä fiiliksiä ja kuvia


Äitinä oleminen on minulle elämäni tärkein tehtävä ja olen kiitollinen siitä että saan olla tämän rakkaan poikani äiti. Haluan antaa lapselleni rakkautta, tuoda turvaa, osoittaa hellyyttä, luoda rajoja, antaa itsevarmuutta ja opettaa suvaitsevaisuutta.
Olla juuri hänelle se maailman paras äiti.

Oma äitini on aina ollut minulle todella rakas ja läheinen, ja varsinkin aikuisiän myötä tullut vielä läheisemmäksi. Arvostan häntä suuresti, siitä kuinka hän on minut kasvattanut ja ollut aina tukenani. Kaikista elämän koettelemuksista huolimatta hän on pysynyt positiivisena, vahvana ja huolehtinut minusta ja siskostani.

Vietimme äitienpäivää ensin kotona kolmisin, sain nukkua pitkään ja Valo oli isin avustuksella askarrellut maailman hellyyttävimmän kortin. Sain lahjaksi chojokon suklaata, kaksi pitkään toivomaani lp:tä ja paljon suukkoja ja haleja. Iltapäivällä tapasimme äitini, koukkasimme kukkakaupan kautta ja kärryttelimme raikkaassa kevät säässä mummini, eli Valon iso-mummin luokse herkuttelemaan muun suvun kanssa kesän ensimmäistä mansikkakakkua ja korvapuusteja.
Iloisissa ja leppoisissa tunnelmissa meni sunnuntai ja oma ihka ensimmäinen äitienpäivä!

Äidit <3








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ihmeessä jotain!